torstai 24. toukokuuta 2012

Nuudelit pannulle

Kaupassakäynti on tuntunut viime aikoina ylitsepääsemättömän vaikealta, joten illallinen on ollut lähinnä leipää tai kuten eilen, mannapuuroa :) Toisaalta nautin siitä, kun ruoka-ainevalikoiman vähyys haastaa luovuuden keksimään jotain omaa. Täytyy myös mainita, että kuulun niihin ihmisiin, joiden kaapeista löytyy perusruoka-aineet suurinpiirtein aina (jauhoja, kuivahiivaa, makaronia, riisiä, säilykkeitä..), joten en voi siis sanoa että nyhjäisen tyhjästä. Tänään kaapeista löytyi  riisinuudelia (king soba, organic noodles) sekä säilyke bambua ja pakastimesta äidin kasvimaalla kasvaneita papuja. Kookosöljyä ja hitunen voita pannulle, sekaan valkosipulinkynsi sekä chiliä, nuudelit kiehumaan kolmeksi minuutiksi jonka jälkeen ne pääsivät kuumennetun seoksen sekaan pannulle. Kiehautetut pavut ja bambut joukkoon, reilu teelusikallinen punaista currytahnaa sekä reilu ruokalusikallinen kalakastiketta. Sekoittelua hetki, sitten vielä tonnikalapurkki mukaan ja voilá, iltapala oli valmis. Tällaiset sekamelskaruoat ovat hitusen riskialttiita (kerran jouduin heittämään thairuokakokeiluni kokonaan roskiin, koska se oli todella pahaa), mutta tällä kertaa osui nappiin. Joku on kyllä joskus sanonut että nälkä on paras mauste, joten voi olla että sillä oli oma vaikutuksensa :) By the way, tuo organic nuudle oli siis uusi kokeilu ja voin kyllä suositella!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti