keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Koulintatalkoot

Viikot vierivät, aurinko paistaa ja siemenet ovat muuttuneet pieniksi ja vähän suuremmiksikin taimiksi. Lomalta palatessa kotona odotti yrttiviidakko, jonka asukit ovat huudelleet lisätilan tarpeesta jo päiviä. Tänään koulintatalkoot viimein käynnistyivät ja juuret pääsivät väljemmille vesille. 

Koko touhu alkoi paperiruukkujen tekemisellä siihen tarkoitetulla puuesineellä, joka osoittautui todella käteväksi välineeksi. Kiinnostuneet voivat tsekata youtuben Paper pot maker -videon aiheesta (1.20 eteenpäin). Paperiruukut voidaan seuraavaksi istuttaa suoraan saviruukkuihin, joka on mielestäni varsin kätevää. Kiitos anopille, joka oli bongannut kyseisen välineen kaupassa ja toimi koko operaation työnvalvojana :) 

Taimien kouliminen oli mielenkiintoista ja kasvattavaa puuhaa, jopa meditatiivista. Mielikuvat vilejelevistä buddha munkeista sekä kärsivällisistä bonsaipuun kasvattajista nousivat mieleeni pikkuruisia taimenalkuja siirtäessä. Valmista työtä katsellessa vatsassa tuntuu pientä kihelmöintiä - minkähänlainen sato tästä vielä saadaankaan!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti