Koska jääkaappi kyhjötti kesän jäljiltä tyhjänä, päätin aloittaa viikon ruokashoppaamalla. Nautin jo etukäteen ajatuksesta, että ehdin käydä rauhassa ostamassa pähkinöitä sieltä, vihanneksia täältä ja hieman jotain erikoisuuksia tuolta. Mieltä kutkutti myös kaupparetkellä selkiytynyt visio maanantai-illan ruoasta: karitsapyöryköitä, oman maan (lue: äidin ja isän maan) perunoita ja porkkanoita sekä valkokaalisalaattia.
Kokkailussa on jotain maagista. Jotain joka saa mielen lepäämään ja jossa onnistumisentunne on usein läsnä. Pelkästään multakerroksen alta paljastuvien oranssien porkkanoiden ja keltaisten perunoiden esiin saaminen tuottaa mielihyvää, puhumattakaan luovasta karitsapyöryköiden maustamisesta (tällä kertaa pyöryköihin tuli kuivattua chiliä, tuorebasilikaa ja valkopippuria). Omassa keittiössä kokkailussa on myös oma nautintonsa, kun osaa vastata jokaiseen mitä ja missä kysymykseen ilman suurempia miettimisiä.
Ajatus valkokaalisalaatista syntyi kaupassa ensimmäisenä. Maistoin Thaimaassa tulisen-suolaisen-makeaa papaijasalaattia -NAM- ja kesällä yritin tehdä sitä itse, valkokaalista. Mökiltä uupuivat kalakastike ja muutama muukin ainesosa, joten eilen se tuli ensimmäisenä mieleeni kauppaan astuessa. Papaijan tilalle siis valkokaalia, mutta muuten seurasin suhteellisen orjallisesti Lilystä löytynyttä reseptiä (suhteellisen.. jätin sipulin, edamamen ja katkaravut pois, käytin ruokosokeria ja laitoin maun mukaan ainesosien suhteet..). Nyt kuitenkin se tärkein asia eli salaattiin käytin ITSE KASVATETTUA CHILIÄ!!! Punaiseksi muuttuneet chilit odottavat pataan pääsyä ja ensimmäinen onnekas syötiin siis eilen. Testasin chiliä ensin päästä, koska sen tulisuusasteesta ei ollut mitään tietoa. Päätypala oli mieto ja mietin, tuleekohan siitä mitään potkua salaattiin. Simenkotaan päästyäni maistoin uudelleen ja totesin chilin punan siirtyneen omille poskilleni - vahvaa on, vahvaa ja hyvää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti