maanantai 17. marraskuuta 2014

Elämäni tärkein projekti

Minkähän projektin aloittaisin? Pitäisikö tehdä kauppalista vai laittaa pyykit narulle? Toisaalta keittiö pitäisi siivota ja olisi kiva käydä tsekkaamassa mailit tai ainakin vilkaista mitä naamakirjassa on meneillään. Pari kutomisprojektia odottaa jatkamista NIIN ja valokuvakirjat pitäisi saada valmiiksi.. Pieni ihminen vieressäni tekee pärinä-äänen katsoen odottavin, innostunein ja läsnäolevin silmin suoraan silmiini. Hymyilen ja päätän rakentaa kuppitornin.

Jos olemassa on vain tämä hetki, niin miksi siinä on niin hankalaa pysyä? Mennyt on jo mennyttä ja tulevaisuudesta ei voi tietää, joten miksi en olisi läsnä tässä ja nyt? Jokin minussa vastustaa tätä ajatusta suuresti ja päässäni huutaa ajatus: "pitäähän olla suunnitelma, asiat pitää hoitaa!" Koitan rauhoittaa tuon epäilijän ja ymmärrän sitä lietsovan pelon - pikkuhiljaa, hetkittäin ystäväiseni.

Olen kiitollinen, että olen saanut pienen opettajan vierelleni näyttämään hetkien tärkeyden ja maadoittamaan minut takaisin kuppitornien ja olemisen pariin. Käytännön asiat pitää hoitaa, mutta ehkä ensi vuoden suunnittelu tai sitä tulevien vuosien suunnittelu työurineen voi odottaa, kauppalista on joka tapauksessa jo päässäni ja todella tärkeät asiat tulevat varmasti tietooni ilman jatkuvaa internetin vahtausta. Kuppitornini eivät välttämättä enää kiinnosta huomenna - ymmärrän että meneillään on elämäni tärkein projekti, joka menee ohi jos en pysähdy sen äärelle.

Suljen kaikki ajatukset pois, nostan neidin syliini ja katson häntä. Saan tuijottavan katseen ja pärinä-äänen, josta repeän nauramaan. Pian nauramme molemmat, enkä tiedä sillä hetkellä mitään kauniimpaa ääntä maailmassa. Kiitos, että autat minua nostamaan katseeni ja huomaamaan hetkien kauneuden ❤️